Rauma Blues 2009 esiintyjät:
|
 |
| Dr. John & Lower 911 |
| Malcolm John Rabennack Jr. syntyi 21. marraskuuta 1940 New Orleansissa ja on tänä päivänä New Orleans –skenen merkittävin elossa oleva muusikko. Hän aloitti musiikillisen karriäärinsä sessiomuusikkona 1950-luvulla syntymäkaupungissaan. Rabennack oli alun perin kitaristi, mutta menetettyään oikean käden nimettömän sormensa ampumavälikohtauksessa, hän siirtyi muiden soittimien pariin. |
|
|
 |
| Janiva Magness |
| Tänä vuonna Blues Foundationin parhaaksi naispuoliseksi nykyartistiksi valitsema Janiva Magness omaa bluesmuusikoille ominaisen rajun taustan. Hänen vanhempansa tekivät itsemurhan Janivan ollessa vasta 16-vuotias ja tyttö alkoholisoitui jo ennen kaksikymmenvuotispäiviään. Täydelliseltä turmiolta Janivan pelasti blues, jota tulkitsemalla hän löysi itselleen ammatin ja puhdistautumiskanavan. |
|
|
 |
| Little Freddie King |
| McCombissa, Mississippissä, v.1940 syntynyt Fread E. Martin oppi kitaransoiton alkeet isältään. Hän muutti New Orleansiin 50-luvun alussa, tutustui Poka Dot Slimin ja Boogie Bill Webbin kaltaisiin Etelä-Louisianan blues-ukkoihin imien heiltä runsaasti vaikutteita omaan soittoonsa. Hän keikkaili ja jammaili tiheään tahtiin New Orleansin soittomestoissa ja pääsi samalle lavalle Bo Diddleyn ja John Lee Hookerin kanssa. |
|
|
 |
| Sue Foley |
| 29.3.1968 Ottawassa syntynyt Sue Foley on loistava lauluntekijä ja yksi maailman parhaista naiskitaristeista. 16-vuotiaana taiteilijanuransa aloittanut kanadalainen löi itsensä toden teolla läpi siirryttyään austinilaisen Clifford Antonen leipiin 1990-luvun alussa. Sue levytti Antonesille viisi erinomaista albumia saavuttaen itselleen maineen modernin bluesin upeimpana naisblueskitaristina. |
|
|
 |
| Tokela & Hoedown |
| Melrosen karismaattisena johtohenkilönä parhaiten tunnettu Tokela rankataan suomalaisen rock & rollin tiukka-asenteisimmaksi live-esiintyjäksi. Hoedown on suomalaisen juurimusiikin super-yhtye. Esikuvansa The Bandin tavoin yhtye esiintyy yhtä hyvin itsenäisenä artistiryhmänä kuin roots-musiikkivaikutteisten suomalaissolistien "taustabändinäkin". |
|
|

|
| Big Yellow |
| Rauman legendaarisista soittajista koottu yhtye. Hyvällä maulla toteutettua r&b:tä valiosoittajien voimin. |
|
|