Greetings From Woodstock: Eero Raittinen + Ninni Poijärvi & The Noisy Kinda Men
Suomalaisen juurimusiikin grand old man Eero Raittinen ja täkäläisen folk-countryn ykköslady Ninni Poijärvi tekivät vuoden 2007 syksyllä suomalaista musiikkihistoriaa äänittämällä neljässä päivässä kaksi albumia Levon Helmin maineikkaassa studiossa Woodstockissa. Pikainen äänitysaikataulu ei häirinnyt sessioiden onnistumista vaan pikemminkin päinvastoin. Lähes yhdellä otolla valmiiksi purkitetut kiekot olivat musiikilliselta tasoltaan klassikkoja jo syntyessään. Myös ostava yleisö ymmärsi kerrankin hyvän päälle: Eeron Woodstock- ja Ninnin Virta -albumit olivat Suomen merkittävimmän levyliikkeen, Fennica Recordsin, kaksi myydyintä pitkäsoittoa lähes kuukauden ajan. Rauma Bluesissa on mahdollista kokea näiden mestariteosten tuotantoa maittavina live-versioina. Setti alkaa Ninni Poijärvi Trion omalla osuudella, jonka jälkeen kolmikko sulautuu osaksi Eero Raittisen laajennettua Noisy Kinda Men –kokoonpanoa. Greetings From Woodstock –kokonaisuuden päälavavalinnalla Rauma Blues haluaa tehdä kunniaa myös kyseisen projektin idealliselle isälle ja taloudelliselle vastuunkantajalle Janne Haavistolle, joka on vastuussa molempien levyjen tuotannosta ja esiintyy itsekin lavalla ryhmän tuhdisti takovana rumpalina.
Eero + Ninni & The Noisy Kinda Men: Eero Raittinen – vocals Jarkka Rissanen – guitar Pekka Gröhn – keyboards Tom Nyman – bass Janne Haavisto – drums Ninni Poijärvi – vocals, fiddle, accordion Mika Kuokkanen – guitar & vocals Olli Haavisto – pedal steel & dobro
Takaisin |