Rauma Blues 1986
Bluesfestivaalia ennakoivaa pioneerityötä tehtiin Raumalla jo syksyllä 1985 pienimuotoisten Kalliohovin konserttien muodossa
Esiintyjinä
kuultiin raumalaisia kokoonpanoja Gullichsenin tohtoriveljesparin
kasaaman Doctors' Specialin johdolla. Esitysten aikaansaama innostunut
yleisöpalaute sai Kimmo Toivasen, Seppo Leinosen ja Jukka Salosen
visioimaan kanaalikaupunkiin "rauma blues, kasikuus, maaliskuus"
-tapahtuman ja 5.-8.3.1986 kolmikon unelma toteutettiin Ravintola
Kalliohoviin kotiutuneen neljäpäiväisen bluestapahtuman muodossa.
Pääkonsertti pidettiin Rauman Kauppaoppilaitoksen Juhlasalissa.
Uunituoreen festivaalin estradeilla musisoivat suomibluesin kirkkaimmat
tähdet Honey B & The T-Bonesista ja Kapteeni Nemosta J.Karjalaisen
Mustiin Laseihin.
Festivaalin täysipainoinen toteuttaminen
osoittautui kolmelle ihmiselle kuitenkin liian suureksi purupalaksi,
joten järjestäjäyksikköä päätettiin laajentaa Esa "Essi" Puputilla ja
Hannu "Tunnu" Pärssisellä. Rauma Blues '86 ry:n perustava kokous
pidettiin 26.4.1986. Uudistetun tiimin ensimmäinen voimannäyttö
ajoittui Raumalla kesällä 1986 järjestettyihin H-veneiden MM-kisoihin,
kun surusäveliä rakastava yhdistys päätti hankkia Suojan laituriin
sijoitettuun kisatelttaan yhden bluesmaailman arvostetuimmista
turpahöylän imijöistä maineikkaine yhtyeineen. Rod Piazza Mighty
Flyerseineen otti teltantäyteisen yleisön täydelliseen syleilyynsä ja
dynamiitinkatkuinen keikka vakuutti Rauma Bluesin järjestävät tahot
paikallisen bluestapahtuman tarpeellisuudesta.