Rauma Winter Blues 2006
Rauma Winter Bluesille oli selkeä tilaus
Ensimmäinen
Rauma Winter Blues onnistui hyvin. Talvisen bluesin puutteessa riutuvat
raumalaiset saapuivat Raumanlinnaan runsaslukuisina ja myös
ulkopaikkakuntalaiset bluesfanaatikot löysivät tapahtuman heti
ensimmäisellä kerralla. Noin 700 henkeä paikalle houkutellutta
happeningiä kiitettiin monipuolisesta ohjelmistosta ja hyvästä
hinta-laatu -suhteesta ja kehuja keräsi myös kolmen kerroksen systeemi,
joka mahdollisti bluesmusiikin kuuntelun non stoppina koko
seitsemäntuntisen roots-kimaran ajan. Jok'ikinen esiintyjäryhmä täytti
paikkansa sataprosenttisesti, ja jokaiselle ryhmälle löytyi myös
aktiivista kannattajakuntaa. Eniten kehuja keräsivät huikean grooven
estradille synnyttänyt Honey B & T-Bones, rokkaavan nykyilmeensä
julkituonut Erja Lyytinen sekä kantri- ja folk-tunnelmissa
liikuskelleet Ninni Poijärvi Trio ja Jussi Syren & The
Groundbreakers, jotka osoittivat "heinähattumusiikillekin" löytyvän
kannatusta bluesin diggaripiireistä. Kantrimaisen ilmaisun Winter
Bluesista saama positiivinen palaute rohkaisseekin RaumaBluesin väkeä
tuomaan kantriakteja myös jatkossa järjestämiinsä tapahtumiin.
Ainoat
ohjelmakokonaisuutta koskevat negatiiviset kommentit menivät Winter
Bluesin ulkomaisen pääesiintyjän Roscoe Chenierin piikkiin, sillä hänen
osuutensa jakoi yleisön mielipiteet kutakuinkin kahtia. Kriittisimpien
fanaatikkojen mielestä Louisianan miehen setti pohjautui liiankin
tuttuun perushuttuun, kun taas perinteisemmän bluesilmaisun ystävät
pitivät sympaattisen herran musisointia tapahtuman ehdottomana
kliimaksina. Niin tai näin Roscoe Chenier täytti paikkansa tapahtuman
päätähtenä Winter Bluesin ainoana perinnepuhtoisena blues-ukkona.
Loistavien
muusikkojen ohella kehuja pitää jakaa myös Markku Pekosen johtamalle
äänentoistotiimille, joka loi Raumanlinnan päälavalle sellaiset
soundit, että kehuja irtosi yleisön ohella myös mukana olleilta
muusikoilta. Rauma Blues ry haluaakin kiittää kaikkia bluestalkoisiin
osallistuneita instansseja ja paikalle saapunutta yleisöä; Te teitte
tapahtumastamme ainutlaatuisen spektaakkelin.